
Palautteet 2022
Olen nähnyt tänä suvena monta kesäteatteriesitystä viimeksi eilen Viialan teatterin kesäkiertueelle tekemän Nyt svengaillaan. Täyteen ahdettu Lempäälän Hakkarin katsomo lähti ilolla mukaan retkelle, joka pursusi hervotonta teatterin tekemisen meininkiä, yllätyksiä, komeaakin komeampaa laulua, tanssia ja kaiken alla kulki tarina. Esityksen arvoa silmissäni nostaa se, että Nyt svengaillaan on esittäjäporukan ideoima käsikirjoitusta myöten. Joukosta löytyvät myös puvustaja (osaakin olla kekseliäs) ja pari koreografia. Kaiken kukkuraksi he ovat itse harjoittaneet musiikki- ja tanssinumerot. Kyllä svengasi, nostan hattua. Kiitos teille kaikille.
Käytiin eilen, 11.8. 22, Lempäälässä katsomassa teidän esitys. Turusta ajettiin, työpäivän jälkeen, ja voin sanoa että ei todellakaan turhaan!
Aivan mielettömän hyvä esitys kaikenkaikkiaan! Hyvä käsikirjoitus, hyvä meininki näyttelijöillä, todella taidokkaasti sovitetut laulut, hauska ja mukaansa tempaava esitys.
Kiitos todella viihdyttävästä illasta!
Viialan teatteri ei pettänyt tälläkään kertaa 🙂
Oltiin perjantaina katsomassa, kiitos työryhmälle! Upeita musiikki ja tanssinumeroita. Paras pitkään aikaan. Vahva suositus!
Kiitos esiintyjille – oli todella hauska, mahtavat lauluäänet ja jutut – Suosittelen!
Oli todella hauska koko esityksen alusta loppuun, suosittelen
Käytiin 29.7. Vahva suositus, jäi niin hyvä fiilis. Upeat lauluäänet. Hauskat ajankohtaset ja hulvattomat jutut! Uskomattoman taitavaa tekemistä jokaisella
Kiitos koko mahtavalle Viialan teatterin porukalle lauantain esityksestä. Annatte parasta terapiaa yleisölle nykyisenä aikana. Oli naurua ja iloa koko rahan edestä. Kiitos!
Tästä esityksestä ei hauskuutta ja mahtavia kappaleita puutu! Terveiset katsomosta!
Kyllä, esitys sisältää hittejä ja kyllä, yleisö saa nauraa, mutta nyt ollaan kaukana sellaisesta nopeasti kyhätystä musiikkinäytelmästä, joita tällaiset toteutukset yleensä ovat. Näyttelijät ja tanssijat ovat asettaneet joka suhteessa riman korkealle – ja yltävät ylittämään sen.
Ai jumankauta ku oli aivan loistava esitys. Iso kiitos Viialan teatteri ja kaikki laulavat näyttelijät.En ole pitkään aikaan nähny näin mahtavaa esitystä. Parhaimpia kesäiltoja pitkään aikaan. Vahva suositus!
Vitsi mikä teatterielämys! Aivan mieletön, upeasti toteutettu ja rautainen ammattitaito! Menkää kattoon tää!
Tämä pitää nähdä uudelleen. Todella taitavaa ja ammattimaista laulua. Itse laulutunteja antavana kadehdin teatteria, jossa noin vahvoja laulajia. Stemmat soluivat taidokkaasti ja säveliin päästään tarkasti eikä jäädä roikkunaan “hieman alle”. Kyynel vierähti poskelle kun kuuntelin päätösnumeroa Elämän sain soimaan… todella teitte sen! Kiitos ja bravo!
Tämän illan esityksen pohjalta Viialan teatteri tulee jatkossa olemaan teatteri jonne tulen katsomaan esityksiä. Ammattilaistasoa! Kiitos ja kumarrus!
Kaikki toimi! Kiitos Viialan teatteri, toitte iloa eiliseen iltaan! Aivan upeat laulajat, jotka taipuivat myös näyttelemään ja tanssimaan. Viimeiseen nuottiin asti hiottu kokonaisuus. Tälläistä lisää Kangasalle!!
Todella harmi, että meitä katsojia oli vain kourallinen. Todella taitavaa ja hyvin tehtyä teatteria. Musiikki-ilottelu oli todellista musiikin tykitystä. Biisit jäivät soimaan päähän vielä paluumatkalle. Täysi kymppi!
Paras esitys Kangasalan kesäteatterissa tänä kesänä! Vahva suositus!
Miksi en ole ennen tiennyt Viialan teatterista, upeat laulajat! Todella ammattimainen esitys! Nautin!
Palautteet 2021
Uskomatonta mihin Viialan teatteri pystyy! Aivan huikea esitys, joka kuului kuin nenä päähän suomen kesään. Pieni rankkasade juuri ennen alkua ei haitannut, esityksen meno kuivatti niin vaatteet kuin silmänurkatkin (paitsi kastuivat niin herkistymisestä kuin railakkaasta naurusta). Tälläistä lisää ehdottomasti Viialan teatterilta!
Ps. On naurettavaa ettette saaneet esityspaikkaa Akaasta!
Kiitos ja kumarrus Viialan teatteri! Lipunvaruksenne on helppo, ei jonotuksia teatterilla kun on valmiiksi liput. Koronaturvallisuusohjeet tulivat sähköpostiin sekä saapumisohjeet teatterille. Huikea shoy! Ja muutenkin homma pelitti! Ja voihan sexbomb you’re my sexbomb… upeeta!
Kiitos, thanks, tack ja japaniksi en tiedä, mutta suuri kiitos raikkaasta ja laadukkaasta esityksestä täällä Valkeakoskella! Kiitos ja kumarrus myös äänentoistolle, lipunmyynnille ja kahviolle. Mistä niin herkullisia kanawrappeja saa???
Upeaa Apian kesäteatteri ja Viialan teatteri! Nuotit olivat kohdillaan!
Keitä nämä esiintyjät olivat? Teatterin ammattilaisia? Nolo tunnustaa, etten ole käynyt Viialan teatterissa, mutta nyt on pakko käydä. Aivan mielettömän energinen ja iloinen sekä mukaansatempaava kesäiloittelu. Suosittelen lämpimästi!
Bravoo! Bravoo! Nyt Viialan teatteri loistaa, aivan super-mega-upea-mahtava esitys!
Voi kun ette päässet Akaaseen esiintymään, toivottavasti kaikki akaalaiset löytävät teidät. Tämä pitäisi kaikkien musiikin ja teatterin ystävien nähdä ja kokea. Plussaa äänentoistolle ja koronatoimille, oli turvallinen olo koko vierailun ajan!
En osaa sanoa mitään negatiivista kun ei mitään valittamista ole. Kiitos, teitte sunnuntaista vieläkin paremman. Laulu raikasi autossamme paluumatkalla.
Kiitos Viialan varjetee! Aivan uskomattoman mahtava esitys. Kyllä Viialassa osataan. Ohjaajalle erityskiitos! Pakko myös kehaista äänentoistoa, joka todella toimi. Petyin äänentoistoon satamassa, mutta teillä tuokin puoli hanskasssa. Terveisin aidot Viialan Pirkot
Tämän kesän paras esitys tähän mennessä, hakkaatte isot teatterit sata nolla!
Nyt jysähti! Täydellinen esitys, me mummot pidimme!
Juuri tämmöistä kesäteatterin tulee olla! Voi kun ihmiset ymmärtäisivät kuinka upean jutun olette rakentaneet. Kiitos huikeille laulaville näyttelijöille! Erityisesti vielä kiitos äänentoistolle ja kahviolle (aivan mielettömän hyviä tuotteita, erityisesti kanarappi!!!)
Kiitos kaikille esiintyjille, olette ihan supereita!
Kiitos ja suuri kumarrus. Oli mahtava ilta!
Täytyy sanoa että olin hieman epäilevä kun varasi liput, mutta onneksi varasin! Laulunopettajana en voinut uskoa korviani, miten on saatu koottua ryhmä jonka äänet sopivat täydellisesti yhteen! Tätä oli todella ilo kuunnella. Erityskiitos äänentoistolle!
Uskomatonta kuinka taitavia laulajia, esityksen tahdissa jalka kulkee taas ainakin viikon kevyesti! Tälläistä lisää tänne Valkeakoskelle! Tullaan uudestaan Kangasalle!!
WOOW! Aivan mahtavaa! Kiitos Apian kesäteatteri, aivan huikea esitys. Tarvii todeta että Apia ei petä koskaan! Erityskiitos hyvästä äänentoistosta ja todella hyvästä väliaikatarjoilusta! Kaikki sujui mallikkaasti kuten aina!
Tämän kesän paras kesäteatteriesitys! Esitys oli oikein kesän piristysruiske, kotimatka menikin laulaen! Tälläistä lisää!
Kiitos paljon ihanasta esityksestä olette loistava ja hyvän mielen tuottava porukka
Musiikin ammattilaisena nyt todellakin täytyy kehua! Upea ääniset laulajat, stemmat soljuivat mukana kivasti ja paljon loistavia variaatioita. Varman oloinen ja ammatillinen esitys.
Mahtava esitys! Ei uskoisi että olette harrastajateatteri, aivan ammattitasoa! Uskomattomia laulajia, tekniikka pelasi, vauhdikkaat tanssit ja iloinen meno jatkui läpi esityksen. Tulemme vielä uudelleen nauttimaan esityksestänne!
Olipa hyviä laulajia harrastajateatterissaKiitos
Nautin. Mikit, kajarit, äänimiehet: hattu päästä ja kumarrus. Hyvä TE!
Terkkuja katsomosta, ootte kyllä supereita
Tämä ilta menikin “striimaushommissa”, eli toisin sanoen Viialan teatterin “Hei me striimataan” – musiikillisen teatteriesityksen harjoituksissa, ja voin kertoa että se on todella hyvä ja hauska esitys.Kannattaa varata lippunsa ajoissa, esitykset viidellä paikkakunnalla, vain kerran kussakin. Suosittelen lämpimästi!
-Veijo
Liput varattu Apialle! Meidän väki odottaa jo innolla esitystä. Viialan teatterilla mahtavat laulajat, ja nyt päästään kuulemaan heitä ihan kotikunnassa!
– Ritu
Hei! Ihan pakko kirjoittaa palautetta ja hyvää sellaista lipunvarausjärjestelmästänne! Ostin äsken liput kesäesitykseenne tänne Kangasalan kesäteatteriin ja kokeilin maksaa liput MobilePay:llä! Tämä oli kätevä tapa, maksu ja liput olivatkin jo sähköpostissani!Kiitos myös siitä, että tulette tänne Kangasalle! Olemme käyneet teatterissanne useaan otteeseen ja olemme aina olleet erittäin tyytyväisiä! Upeasti laulavat näyttelijänne ovat erittäin ammattitaitoisia! Nyt odotamme, että pääsemme ihan julkisilla teatterin portille, niin voi ottaa lasillisen väliajalla!Esitystä odotellen – Mari P
Lähetä palaute
Viialan teatteri
Nahkatehtaantie 10
37830 AKAA
0400 969 490